Elisan häiriö aiheutui kahdesta virheestä

Julkaistu 15.12.2014

Elisan viestintäyhteyksissä Suomen ja Ruotsin välillä oli marraskuun lopulla vakava häiriö. Viestintävirasto on selvittänyt tapahtumaan johtaneita syitä ja tarkastellut Elisan varautumisen riittävyyttä. Viestintäviraston näkemyksen mukaan vastaavien tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi muutostöiden toteutukseen ja kaapeleiden näyttämiseen maastossa tulee kiinnittää lisähuomiota.

Elisan Suomen ja Ruotsin välisten ulkomaanyhteyksien häiriö alkoi keskiviikkona 26.11. iltapäivällä, kun kaivinkone katkaisi merkittävän runkokaapelin Lohjalla. Häiriö vaikutti erityisesti Elisan mobiili- ja kiinteän verkon dataliikenteen ulkomaanyhteyksiin sekä ulkomaan verkkovierailupuheluihin (roaming).

Elisan Viestintävirastolle antaman selvitysten perusteella vakavat verkkohäiriöt syntyivät kahden erillisen virheen seurauksena. Kaapelin sijainnin näyttämisessä työmaalla oli puutteita. Lisäksi kaapelin katketessa paljastui, että toista ulkomaanyhteyttä ei ollut samalla viikolla tehtyjen parannustöiden jälkeen palautettu toimintakuntoon. Tarkempi selvitys löytyy erillisestä liitteestä.

Viestintäviraston näkemyksen mukaan vakavien häiriöiden ennaltaehkäisemiseksi teleyrityksen muutostöiden hallintaan on kiinnitettävä lisähuomiota ja tehtyjen muutostöiden toimivuus on testattava. Lisäksi tapaus osoittaa maakaapeleiden asianmukaisen dokumentoinnin ja täsmällisten sijaintitietojen merkityksen. Niihin on syytä kaapeleiden määrän lisääntyessä kiinnittää erityistä huomiota. Myös Elisa on sisäisissä selvityksissään huomioinut vastaavat kehityskohteet. Viestintävirasto harkitsee myös määräysten mahdollisia muutostarpeita.

Selvitys Elisan viestintäverkkojen häiriöstä 26.11.2014 [pdf, 44 KB]

Lisätietoja:

Jarna Hartikainen, tietoturva-asiantuntija, Viestintävirasto, puh. 0295 390 557

Ari Karppanen, johtava asiantuntija, Viestintävirasto, puh. 0295 390 567


Asiasanat: Internet , Puhelin , Kaapeli , Laajakaista , Matkapuhelin , Mobiililaajakaista , Verkkovierailu , Verkot , Viat ja häiriöt , Selvitykset , Uutiset

LinkedIn Print