Nopean laajakaistan saatavuus parantunut Suomessa

Julkaistu 27.02.2014 | Päivitetty 18.03.2014

Nopeiden, yli 30 megan laajakaistaliittymien saatavuus on parantunut vuoden 2013 aikana Suomessa noin viidellä prosentilla. Valokuitutekniikalla toteutettujen liittymien määrä on lisääntynyt samassa ajassa vieläkin nopeammin, noin 11 prosenttia. Paras kiinteiden laajakaistaliittymien saatavuus on Pohjanmaan maakunnassa.

Viestintävirasto selvitti vuoden 2013 lopussa nopeiden laajakaistaliittymien saatavuutta toista kertaa. Selvityksestä kävi ilmi, että kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuus on paras Pohjanmaan maakunnassa, jossa yli kolmeen neljäsosaan vakituisista asunnoista on saatavilla nopea laajakaistayhteys. Myös valokuituliittymiä on parhaiten saatavilla Pohjanmaan maakunnassa. Yksittäisistä kunnista valokuituliittymiä on parhaiten saatavilla Ahvenanmaalla sijaitsevassa Kumlingen kunnassa ja Varsinais-Suomen maakunnassa olevassa Kustavin kunnassa.

Vuoden 2013 lopussa kiinteän verkon tekniikoilla toteutettu 30 Mbit/s -laajakaistaliittymä oli saatavilla noin 69 prosenttiin suomalaisista kotitalouksista. Valokuituverkon avulla kotiin tai kiinteistöön toteutettu laajakaistaliittymä oli puolestaan käytettävissä noin 41 prosentilla ja nimellisnopeudeltaan 30 Mbit/s -mobiililaajakaista noin 85 prosentilla kotitalouksista. Mobiililaajakaistaverkkojen kattavuus on parantunut edellisvuodesta noin kymmenellä prosentilla.

Suomen kunnat, joissa valokuituliittymiä on parhaiten saatavilla:

1. Kumlinge ja Kustavi - 3. Luoto - 4. Honkajoki (LK2015) - 5. Pedersören kunta - 6. Lapinjärvi - 7. Pietarsaari - 8. Uusikaarlepyy - 9. Brändö - 10. Karvia (LK2015) - 11. Karijoki - 12. Loviisa - 13. Kristiinankaupunki - 14. Vaasa - 15. Jalasjärvi (LK2015) - 16. Valtimo (LK2015) - 17. Helsinki - 18. Laitila - 19. Vesanto (LK2015) - 20. Närpiö - 21. Siikainen (LK2015) - 22. Turku - 23. Maalahti - 24. Utsjoki (LK2015) - 25. Salo.

LK2015 = Kunnassa on toteutettu osin julkisin varoin tuettu Laajakaista 2015 -hanke. Yllä listattujen kuntien kotitalouskohtainen valokuituliittymien saatavuus vaihtelee välillä 50 - 100 %.

Teleyritykset, jotka rakensivat eniten valokuituverkkoa vuonna 2013:

1. Elisa Oyj
2. TeliaSonera Finland Oyj
3. Anvia Oyj
4. Suupohjan Seutuverkko Oy
5. Savon Kuituverkko Oy

Yllämainitut viisi teleyritystä ovat rakentaneet vuonna 2013 valokuituverkkoa yhteensä noin 100 000 uuden kotitalouden liittämiseksi nopean laajakaistan saatavuuden piiriin. Nämä kaikki teleyritykset ovat myös toteuttaneet Laajakaista 2015 -hankkeita valtion tuen avulla.

- Valokuituverkkoja on rakennettu lisää sekä kaupunkeihin että maaseutukuntiin. Lisäksi kaupunkialueilla sijaitsevia kaapeli-TV-verkkojen tekniikoita on päivitetty, jotta niiden avulla voidaan tarjota paremmin nopeita laajakaistaliittymiä. Myös mobiililaajakaistaverkkojen kattavuus on parantunut selvästi, toteaa viestintämarkkina-asiantuntija Tapio Oikarainen.

Valtion tuet parantaneet laajakaistan saatavuutta

Vuoden 2013 loppuun mennessä Viestintävirasto on myöntänyt Laajakaista 2015 -hankkeeseen osallistuneille yrityksille noin 24 miljoonaa euroa valtion tukea valokuituverkon rakentamiseen. Niissä kunnissa, jotka ovat mukana hankkeessa, on valokuituverkon saatavuusalue kasvanut vuoden 2013 aikana noin 15 000 kotitaloudella. Erityisesti harvemmin asutuissa maaseutukunnissa laajakaistahanke on vaikuttanut merkittävästi nopean laajakaistan saatavuuden paranemiseen.
Euroopan komission digitaalisessa agendassa on asetettu tavoite, että 30 Mbit/s -laajakaistaliittymä on kaikkien eurooppalaisten saatavilla vuoteen 2020 mennessä. Suomessa hallitus asetti vuonna 2008 tavoitteeksi 100 Mbit/s -laajakaistan saatavuuden lähes kaikille vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lisätietoja nopean laajakaistaverkon saatavuudesta.

Lisätietoja Laajakaista 2015 -hankkeesta.

Lisätietoja:

Viestintämarkkina-asiantuntija Tapio Oikarainen, p. 0295 390 538
Laajakaista ja media -ryhmän päällikkö Päivi Peltola-Ojala, p. 0295 390 539


*Tiedotteessa olevaan kuntalistaan on lisätty 18.3.2013 Kustavin kunta jaetulle ensimmäiselle sijalle yhdessä Kumlingen kunnan kanssa. Lisäys perustuu tietoihin, jotka toimitettiin Viestintävirastoon tiedotteen julkaisun jälkeen.

Asiasanat: Internet , Laajakaista , Saatavuus , Uutiset

LinkedIn Print